TJAT!:N KIERTOKYSELY:
Tunnetko työttömiä? Miksi he ovat
työttömiä?
Mitä Journalistiliitto voi heidän hyväkseen tehdä?
> Työttömyys ja alityöllisyys ovat journalistikunnassa
piilo-ongelmia. Moni niistä kärsii, mutta järjestäytynyt kollektiivinen toiminta
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi on jäänyt vähäiseksi.
TJAT! koettaa osaltaan panna vauhtia
journalistien työttömyys- ja alityöllisyysongelman hahmottamiseen ja lieventämiseen.
Uutena työmuotonamme on kiertokysely, joka koostuu kolmesta kysymyksestä.
Odotamme tiiviitä vastauksia.
Pyynnöstä voimme julkaista vastauksia myös kertomatta vastaajan nimeä. Vastaajiksi
sopivat niin Journalistiliiton jäsenet kuin media-alan muutkin ammattilaiset ja
opiskelijat.
Ensimmäiset vastaajat löysimme
Journalismin Päivillä Helsingin Messukeskuksessa. Julkaisemme saamamme ja tulevat
vastaukset tällä sivulla niin, että uusimmat vastaukset ovat aina ylimpänä. Alla on
ensimmäinen erä Messukeskuksessa annettuja vastauksia. (Juhani Artto 23.04.2007)
| TJAT!
kysyi: |
Mikko Määttälä,
free ja pätkätyöläinen TV-2:ssa, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Kaikilla tutuilla
journalisteilla on töitä. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Viime vuosina on tullut paljon
freelancereita työpaikkojen lopettamisen seurauksena. Toisilla on hyvä kyky ottaa
yhteyksiä ja myydä ideoitaan, toisille se on vaikeampaa. Joidenkin pakko-freelancereiden
eväät kaupata itseään ovat heikot, koska he korostavat joutumistaan freelancerin
asemaan. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Journalistiliitto voisi
kouluttaa työtä etsiviä itsensä markkinoinnissa, mutta ihmisten olisi kyllä mentävä
itseensäkin. Työnantajille on markkinoitava käsitystä, jonka mukaan freelancerit
rikastuttavat sisältöjä. |
| TJAT!
kysyi: |
N.N., radioaseman
toimituspäällikkö, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen monta pätkiä
tekevää, joilla pätkien välissä ei aina ole työtä. Minulla on kuitenkin tunne,
että nyt on hyvin tarjolla duunia. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Työllistyminen korreloi oman
aktiivisuuden kanssa. On liikuttava ympäri, jotta saa kontakteja. Nykyään on
toisenlainen työkulttuuri kuin ennen. Nyt vaaditaan yrittäjähenkisyyttä. Enää
kenellekään ei tyrkytetä työtä kuten ennen. Erikoisala tai -tyyli voi olla tarpeen,
mutta persoonaa ei välttämättä kaivata. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Haasteena ovat nuoret, freet ja
pätkätyöläiset. T'ämä on jonkin verrran sukupolvikysymys. Liitto on painotetusti
pitänyt huolta kauan alalla olleista. Tarvitaan uutta väkeä luottamustehtäviin. |
| TJAT!
kysyi: |
Sami Kuusela,
Memorandum International Oy, myös lehtipuolen freelancer,vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Ehdottomasti tunnen. Eikö
alityöllisyys kuulukin olennaisesti free-työhön. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Nyt on menossa
erikoistumiskausi. Moni etsii itselleen kapeata osaamisen aluetta. Se voi vaikeuttaa
täystyöllistymistä. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Ay-järjestö voi vaikeuttaa
työllistymistä, jos se vänkää väärällä tavalla esimerkiksi
tekijänoikeusasioissa. Liiton pitää tukea monimediaalisuutta, ei jarruttaa vaan
innostaa. |
| TJAT!
kysyi: |
Oili Tolvanen,
Helsingin Sanomien toimittaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen matkan varrelta useita. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Usein on vaikeata erottaa,
mikä on syy ja mikä seuraus. Kun on työtä vailla, kertyy henkilökohtaisia ongelmia,
jotka vaikeuttavat työllistymistä. Useimmiten kuitenkin työn puutteesta kärsivät ovat
yhtä kunnollisia journalisteja kuin muutkin journalistit. Freelancerin tapauksessa
ongelmana voi olla, että hän ei ole "tuotteistanut" itseään tarpeeksi ...
tai on tuotteistanut itseään suunnalla, jolla ei ole kysyntää. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Mitkä ovat konstit, joilla
työnantajia estetään polkemasta palkkiosuosituksia? Ei ole reilua ostaa työtä alle
torihintojen. Työnteko alipalkkioilla merkitsee alityöllisyyttä. Näissä asioissa
liitolla riittää tehtäviä. |
| TJAT!
kysyi: |
Sami Manninen,
tuottaja tuotantoyhtiö Sahatuotannossa, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen. Toinen on tehnyt
pitkään pätkiä Hesariin, toinen tekee muille lehdille. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Työttä on paljon kyvykkäitä
tekijöitä. Samanaikaisesti muutamat ovat ylityöllistettyjä. Free-työssä on ostajan
markkinat. Työn ylitarjonta on valtava. Mediakouluja on liikaa. Alalle tulee paljon
ihmisiä, jotka osaavat jonkin verran mutta eivät täysin kunnolla. Sen vuoksi työt
keskittyvät joillekin, jotka ylityöllistyvät. Työtä haluavan pitää koko ajan itse
osallistua johonkin, juosta kaikissa mahdollisissa kinkereissä. Pelkillä hakemuksilla ei
työllisty, ellei ole verkostoitunut. On tietenkin ristiriitaista, kun kokemusta
vaaditaan, eikä kokematon työllisty niin, että saisi kokemusta. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Fakta on, että kaikille
journalisteille ei riitä hommia. Media-alan seksikkyyttä pitää vähentää esimerkiksi
laittamalla pyrkijät ensin 28 tunniksi mainoskuvaukseen kuvaajan assistenttina.
Koulutusta on raakattava reilusti, eikä valtion pidä syytää rahaa joka kylään. |
| TJAT!
kysyi: |
N.N., erikoislehden
toimitussihteeri, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
En tunne. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Alalla on monenlaisia ihmisiä.
Työllistymiseroihinkin on monia erilaisia syitä. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Tarvitaan monenlaisia
ratkaisuja, koska työn puutteen syyt ovat monenlaisia. Jourmalistiliitto voisi estää
työsuhteiden perusteetonta pätkimistä. |
| TJAT!
kysyi: |
Minna Ojala,
Tiedotusalan ammattijärjestön puheenjohtaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
En tunne. Tapaan työssäni
hyvin työllistyneitä journalisteja. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Oletus on, että koulutusta on
liikaa. Ala on seksikäs ja vetää puoleensa opiskelijoita. Harjoittelu syö
työpaikkoja. Kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, kaikkia työpaikkoja ei
täytetä, koska pörssiyhtiöissä työntekoa tehostetaan. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Mahdollisuudet liittyvät
lähinnä koulutukseen. Ammattiliitto ei pysty sanomaan, montako työntekijää yritys
palkkaa. |
| TJAT!
kysyi: |
N.N., suuren
sanomalehden yleistoimittaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen sekä joitakin
työttömiä että joitakin alityöllisiä.. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Heidän elämäntilanteensa
ovat vaihdelleet heikentäen heidän kilpailukykyään. En usko, että heidän
tapauksessaan keskeinen ongelma löytyisi ammattitaidosta. On sattunut itse aiheutettuja
irtisanomisia. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Journalistiliiton
toimenpiteillä on vaikeata luoda työpaikkoja. Inhorealismin mukaan yhden
alityöllistetyn täystyöllistäminen aiheuttaa sen, että toiselta alityölliseltä
menee loputkin työt. |
| TJAT!
kysyi: |
Tarja
Mansikkamäki, Fysioterapia-lehden päätoimittaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tällä hetkellä en tunne. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Spesialisoituminen on tarpeen
ja "lärvikerroin" vaikuttaa. Uutena yrittäjänä on vaikeampi saada tilaa
itselle. Joissakin tapauksissa osaamisvaje saattaa vaikuttaa. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Tosi vaikea kysymys. Koulutus
on yksi alue, jolla voi vaikuttaa, mutta se ei varmaan riitä. Fysioterapeuttejakin
koulutetaan liikaa. |
| TJAT!
kysyi: |
Pasi Kivioja,
tutkija, vapaalla Ilta-Sanomista, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
En tunne yhtään täysin
työtöntä. Pari sai äskettäin työtä. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Pääkaupunkiseudulla on paljon
työnantajia. Jos tässä tilanteessa on täysin työtön, luultavasti se johtuu siitä,
että ei ole kannattanut ottaa vastaan pieniä toimeksiantoja. Aivan tuntemattoman on
vaikea saada jalkaa oven väliin. Työn puutteesta kärsiminen on monen tekijän summa.
|
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Työtä etsivän on
pystyttävä solmimaan uusia suhteita, jos hän on kaikkien "hyvä veli"
-verkostojen ulkopuolella. |
| TJAT!
kysyi: |
Kaarina
Järventaus, Haaga-Helian opettaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Enpä taida tuntea. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Itsensä elättäminen freenä
vaatii kovaa tehokkuutta. On oltava hyvä kirjoittamaan, organisoimaan, markkinoimaan.
Verkostoituminen on ratkaisevaa työllistymiselle. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Aidosti vaikea kysymys. |
| TJAT!
kysyi: |
Erja Hyytiäinen,
Turun Sanomien uutistoimittaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen. Äkkiseltään tulee
mieleen yksi työtön ja seitsemän alityöllistä. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
He ovat hyviä toimittajia ja
valmiita tekemään pätkiä. Enemmistö heistä on nuoria. En pysty sanomaan, miksi juuri
heiltä puuttuu työtä. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Koulutuspolitiikan muuttaminen
vaikuttaa mutta hitaasti. Ei pitäisi antaa turhia lupauksia. On valvottava tiukemmin,
millä ehdoilla työtä hakevia työllistetään. Työnantajiin on vaikutettava niin,
että työllistetään samoja henkilöitä, jos he sitä haluavat. |
| TJAT!
kysyi: |
Laura Kettunen,
määräaikainen STT:llä, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
En tunne. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Freelancerille voi käydä
niin, että saa liian vähän töitä. Uusien asiakkaiden hankkiminen on kynnyksen takana.
En usko, että he ovat huonompia journalisteja kuin muut. Työn tarjoajan ja ostajan
toiveet eivät ehkä kohtaa. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Määräaikaisen on oltava
aktiivinen, jotta ei tule pitkiä taukoja pätkien väliin. |
| TJAT!
kysyi: |
N.N., alityöllinen
freelancer Helsingistä, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Itse olen alityöllinen. En
tunne muita. Tuskin monikaan työn puutteesta kärsivä osallistuu Journalismin Päiville.
|
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Olin paljon pois Suomesta,
enkä ole sen jälkeen löytänyt riittävästi itselleni sopivia rakoja markkinoilta. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Ennen Journalistiliiton
työttömyyskassa koetti auttaa työllistymään. |
| TJAT!
kysyi: |
Merja Helle,
tutkimuspäällikkö, Helsinki, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen alityöllisiä
freelancereita. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Nuorilla ei ole vielä
kontakteja, eikä koulutuksessa opeteta myyntitaitoja. Kilpailu on kovaa. Joillakin voi
olla edessä ammatinvaihto. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Journalistiliitto on toiminut
hyvin ammattiliittona ja yhä valvoo erinomaisesti työsuhteisten etuja. Ehkä liitto
heräsi myöhään työsuhteiden muuttumiseen. Tilanne vaikeuttaa se, että työnantajat
vastustavat kollektiivisia sopimuksia, jotka koskisivat muiden kuin työsuhteisten
työehtoja. |
| TJAT!
kysyi: |
Tarja Liuha,
freelancer ja osa-aikainen pätkätyöläinen Helsingistä, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen joitakin. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Kilpailu on kovaa. Tuttujeni
ammattitaito on kunnossa, mutta he ovat saaneet vain lyhytaikaisia töitä tai töitä,
joista maksetut palkkiot ovat matalia. Vakituisia toimeksiantajia on vaikeampi saada kuin
ennen. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Liitto heräsi myöhään työn
puutteen ongelmaan. Elettiin kuin olisi vain vakituisissa työpaikoissa olevia ja niistä
lähteneitä, joille maksettiin ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Nykyään työn
puute ilmenee useammassa muodossa. Korvausjärjestelmää ei ole kehitetty vastaavasti,
vaan avustusten saaminen on hankalaa. Oppilaitosten aloituspaikkojen vähentämiseen
muutamat julkilausumat eivät riitä. On pyrittävä tavoitteeseen tähänastista
tehokkaammin. |
| TJAT!
kysyi: |
Virpi Adamson,
freelancer Perniöstä, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
En tunne henkilökohtaisesti,
mutta freelancereiden keskustelufoorumilla olen ollut tekemisissä alityöllisyydestä
kärsivien kanssa. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Paljon on myyntitaidosta
kiinni. Yhteyksien solmiminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Sitten kun on syntynyt
vakituinen yhteistyösuhde, asiat pyörivät eteenpäin omalla painollaan. - Itse opin
uutistyössä tiivistämään sanottavani, mistä on hyötyä oman osaamisen
tarjoamisessa. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
FreeOnlinen rekisteröitymistä
vaativaa osiota voidaan kehittää niin, että freelancerit auttavat nykyistä enemmän
toinen toisiaan. Itse saan koko ajan hyödyllisiä neuvoja muilta. - Ihminen kutistuu,
ellei ole vuorovaikutuksessa muiden kanssa. On saatava onnistumisia, jotta jaksaa
yrittää. Kaikista ei ole yrittäjiksi. |
| TJAT!
kysyi: |
Arja Paananen ,
Ilta-Sanomien ulkomaantoimituksen esimies, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
En tunne työttömiä tai
alityöllisiä journalisteja. Tutuillani tuntuu olevan liikaakin töitä. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Nykyään on osattava toimia
journalistina eri lailla kuin ennen. On osattava myydä itsensä. Se on osa vaadittavaa
ammattitaitoa. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Lisäkoulutus on keino vastata
muuttuneisiin vaatimuksiin. Työn saamiseksi on osattava luoda suhteita. - Omalla
työpaikallani ylitöitä tehdään lähinnä silloin, kun tekemisen tarve kasvaa
äkillisesti ja satunnaisesti. - Nuorten on vaikeata saada vakituista työpaikkaa. |
| TJAT!
kysyi: |
Maiju Lemettinen,
Ilkan toimituspäällikkö, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen Etelä-Pohjanmaalla puolenkymmentä työn puutteesta kärsivää journalistia. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Kaikilla heistä on hyvä
ammattitaito. Kaksi heistä on paluumuuttajia Helsingistä, eivätkä he ole vielä
löytäneet uutta työpaikkaa. Lehtien yhteistyön lisääntyminen on rajoittanut
journalistien kysyntää. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Journalistiliitto voisi pitää
huolta, että sijaisuudet täytetään. Selkeät poissaolot on sijaistettava, mutta
monessa tapauksessa se on utopiaa, koska tuottavuusvaatimukset ovat kiristyneet. Meillä
Ilkassa tilanne on hallinnassa. Jos ylityöt pääsääntöisesti korvataan vapailla, alan
työllisyystilanne paranee. Osaamisensa päivittänyt journalisti pärjää aina. |
| TJAT!
kysyi: |
Arto Nieminen, Journalistiliiton
puheenjohtaja, vastasi 13.04.2007 |
| 1. Tunnetko työttömiä
ja/tai alityöllisiä journalisteja? |
Tunnen sekä työttömiä
että alityöllisiä. |
| 2. Miksi jotkut
kärsivät työn puutteesta? |
Uusimmat tapaukset ovat
Kauppalehden irtisanomia toimittajia. Heidän työllistymisestään ei ole vielä tietoa.
- Pienissä kaupungeissa maakunnissa työpaikkansa menettäneiden on vaikeata löytää
uutta työpaikkaa, koska työtilaisuudet ovat vähentyneet. |
| 3. Mitä
Journalistiliitto voi tehdä työn puutteesta kärsivien journalistien hyväksi ja
journalistien työllisyystilanteen parantamiseksi? |
Journalistiliitto toimii
vajaatyöllisten freelancereiden työttömyysturvan parantamiseksi. Odotamme, että
neljässä vuodessa tulee ratkaisuja myös media-alan työvoiman ylitarjontaongelmaan.
Työpaikkansa menettäneiden tukemisessa, niin sanotussa jälkihoidossa, meillä on
kehittämistä. |
|