RESEPTI TAANTUMAN HOITOON:
Solidaarisuus ylläpitää parhaiten työllisyyttä

> Iitti (10.12.2008 – Juhani Artto) Journalistiliiton jäsenten työttömyysaste on 6-7 prosenttia. Puolet työn puutteesta koostuu työttömistä, puolet freelancereiden alityöllisyydestä. Liiton ulkopuolella on lisää journalisteja, joilta puuttuu työtä.

Talouskasvun hiipuminen tulee pahentamaan työvoiman ylitarjontaa. Varsinkin kun puolesta sadasta oppilaitoksesta valmistuu ensi vuonnakin suuri määrä media-alaa opiskelleita.

Miten ammattikunnan eri osat reagoivat työllisyyden heikkenemiseen? Solidaarisesti vai epäsolidaarisesti? Siinäpä kysymysten kysymys, joka on osoitettava myös mediayhtiöiden päättäjille.

Kemianliittolaiset solidaarisina

Solidaarisuus ei ole vanhentunut idea. Siitä kertovat Kemianliiton kentän reaktiot oman alansa työllisyyden heikkenemiseen. Toimittaja Kauko Ainasoja raportoi noista reaktioista liiton Kiteet-lehdessä näin:

”Kemianliittolaiset ovat varsin solidaarisia niillä työpaikoilla, joilla ’tuotantoa on pakko sopeuttaa kysyntään’. Ikävät seuraukset halutaan jakaa kaikille tasapuolisesti eikä niin, että jotkut irtisanotaan jotta toiset voivat välttyä pakkolomilta. Niillä työpaikoilla, joilla osan väestä on pakko jäädä ’pitämään uunit lämpiminä’, valitaan töihin jääviksi niitä, joiden taloudellinen tilanne on kaikkein heikoin.”

Sopii toivoa, että journalistikunnasta löytyy samanlaista solidaarisuutta. Media-alalla asetelma on kuitenkin – solidaarisuutta ajatellen - monimutkaisempi kuin Kemianliiton kentällä, koska viidennes journalisteista työskentelee freelancereina ja myös määräaikaisten työntekijöiden osuus on suuri.

Vakkarit, määräaikaiset ja freet

Mitä ”ikävien seurausten tasapuolinen jakaminen” tarkoittaisi media-alalla? Toteutettaisiinko solidaarisuutta vain vakituisessa työsuhteessa työskentelevien kesken vai kaikkien asianosaisten kesken? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ”ikäviä seurauksia” jakaisivat tasapuolisesti niin vakkarit, määräaikaiset kuin freelanceritkin. Kokemusta sellaisesta ei Journalistiliiton piirissä tietääkseni ole.

Sen sijaan vakkareiden keskinäisestä solidaarisuudesta työllisyyden turvaamisessa on näyttöä 1990-luvun alun lamavuosilta. Silloin usealla työpaikalla journalistit olivat valmiita jakamaan ”ikäviä seurauksia” keskenään.

Lähiaikoina noussee uudelleen esille kysymys, keneltä työt vähenevät tai loppuvat kokonaan. Kaikkien jäsentensä etujen ajamiseen sitoutuneen Journalistiliiton tehtävänä on edistää ratkaisuja, joissa niin työtä kuin ”ikäviä seurauksiakin” jaetaan mahdollisimman tasapuolisesti.

Se on paitsi reilua myös ylläpitää parhaiten ammattikunnan työllisyyttä. Epäsolidaariset ratkaisut asettavat journalisteja toisiaan vastaan, mikä ei ole hyvä jäsenille eikä liitolle.

Hätkähdyttävän esimerkin työntekijöiden suorasukaisesta jakamisesta A- ja B-luokan porukoihin tarjoaa rakennusyhtiö NCC:n Suomen rakentamispalvelujen toimitusjohtaja Timo U. Korhonen. ”Noudatamme eettistä henkilöstöpolitiikkaa. Se tarkoittaa, että omaa väkeä siirtyy vuokratyövoiman tilalle”, hän toteaa Rakentaja-lehdessä. Mitähän Rakennusliiton johto ajattelee tällaisesta jakamisesta.

Halpatyö torjuttava

Työn puutteen ongelman kärjistyminen koettelee työsuhteisten ja freelancereiden suhteita toisellakin tavalla. Työvoiman ylitarjonnan lisääntyminen painostaa freelancereita kilpailemaan toimeksiannoista alihinnoittelun avulla. Se vaarantaa myös työsuhteisten etuja, koska journalistisen työn halpamarkkinoiden laajeneminen lisää työnantajien kiinnostusta korvata vakkareita freelancereilla.

Työnantajat ovat halukkaita säilyttämään itsellään tämän mahdollisuuden. Alkusyksyllä se todentui jälleen kerran lehdistön tes-neuvotteluissa, joissa Journalistiliitto koetti rajoittaa yritysten mahdollisuuksia keinotella halvalla freetyövoimalla. Liitto ehdotti sopimukseen kohtaa, jonka mukaan ”alihankinnan käyttö ei saa johtaa oman työvoiman irtisanomiseen”. Työnantajien VKL ei ollut halukas edes neuvottelemaan tästä ehdotuksesta.