SJL:N PJ. ARTO NIEMINEN:
Mediakoulutus ei takaa pääsyä
tv-tähdeksi tai toiveammattiin

> Nuorten itsensä ja myös koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että koulutusmäärät vastaavat mahdollisimman hyvin työvoiman tarvetta, kirjoittaa Arto Nieminen.

Journalismi ja koko mediabisnes elävät suurten muutosten aikaa, ja tahti vain kiihtyy. Digitalisoituminen, tosi-tv, internet, blogit ja kansalaisjournalismin nousu haastavat, muuttavat ja vähän murtavatkin perinteistä viestintää. Seksikäs ala kiinnostaa, koska se tarjoaa mielettömät näkymät mielenkiintoiseen ja juovuttavan hienoon ammattiin. Vai tarjoaako?

Tuhannet nuoret pyrkivät alalle, ja opetusta on lisätty rajusti. Koulutusta annetaan nyt yli 70 oppilaitoksessa noin 40 paikkakunnalla. Joka vuosi yhteensä 2500 opiskelijaa aloittaa viestinnän opinnot ammatillisessa peruskoulutuksessa, ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Lisäksi kymmenissä kansanopistoissa on tiedotusopin ja viestinnän yleissivistäviä linjoja.

Median työpaikat näyttävät kuitenkin vähentyvän. Journalistiliitossa tämä on näkynyt raskaina yt-neuvotteluina. Yleisradio, Kauppalehti, A-lehdet ja monet muut alan yritykset ovat näyttäneet tylyillä otteillaan, mitä tällä alalla on nuorille ja vanhoille tarjolla.

Läheskään kaikille alaa opiskeleville nuorille ei ole löytynyt eikä löydy pysyvää työtä viestinnän alalta. Ammattikorkeakouluissa medianomikoulutuksen aloituspaikkoja on nykyään yli 830 vuodessa. Suuntautumisvaihtoehtoja ja työaloja on monia: av-viestintä, multimedia, tuottaminen, graafinen suunnittelu, valokuvaus, verkkoviestintä, viestintäkasvatus ja journalismi. Tästä huolimatta opetusministeriön sekä alan järjestöjen ja oppilaitosten yhteinen tutkimus Viestintäkoulutuksen nousukäyrä - Monta tietä unelma-ammattiin ja suuriin pettymyksiin (Tampereen yliopisto, 2006) kertoo jo otsikollaan, missä mennään ja mikä on edessä.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan medianomin tutkinnon vuosina 2001-2005 suorittaneista noin 15 prosenttia on työttömänä, ja saman verran jatkaa opiskelua. Useista ammattikorkeakouluista valmistuneista jo runsas viidennes on työttömänä.

Suurin osa ammattikorkeakouluista kouluttaa viestintälinjoillaan nuoria, joista yli kolmasosa ei saa koulutustaan vastaavaa työtä. Monet joutuvat vielä neljän vuoden opintojen jälkeen hankkimaan lisäkoulutusta tai vaihtamaan kokonaan alaa. Moni jää kokonaan työttömäksi.

Viestinnän koulutukseen liittyvän harjoittelun järjestäminen on nykytilanteessa vaikeaa. Koska koulutettavia on liikaa, työnantajilla on suuri houkutus käyttää opiskelijoita ilmaisena työvoimana. Tämä estää alalle äskettäin valmistuneita ja kokeneita ammattilaisiakin saamasta edes määräaikaista työtä. Tuotantokustannukset vääristyvät, ja syntyy epätervettä kilpailua. On syntynyt työmarkkinaongelma.

Nyt pitää rohkeasti tunnustaa, että viestintäalan koulutusmääriä on vähennettävä. Vaikka monien oppilaitosten koulutus valmentaa erittäin hyvin tälle alalle, on uskallettava sanoa totuus: nykyisille suurille opiskelijamäärille ei löydy pysyvää ja koulutusta vastaavaa työtä.

Nuorten itsensä ja myös koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että koulutusmäärät vastaavat mahdollisimman hyvin työvoiman tarvetta.

Opetusministeriössä on laskettu, että tarve olisi ammattikorkeakouluissa vain 260 paikkaa vuodessa. Nyt paikkoja on siis 830. Ammatillisen peruskoulutuksen puolella epäsuhta on vielä suurempi: aloituspaikkoja on 1350 ja työvoiman tarve on vain 390.

Ministeriö on koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaluonnoksessaan lähtenytkin siitä, että peruskoulutuksen puolella viestintäkoulutus puolitettaisiin viiden vuoden kuluessa. Ammattikorkeakouluissa kaavaillaan vain kolmanneksen vähentämistä. Yliopistokoulutus pysyisi ennallaan tai hieman lisääntyisi.

Ministeriön luvut eivät valitettavasti poista edellä kuvattuja ongelmia. Pitää olla rohkeampi.

Koulutuspaikkojen vähentäminen vaatii vaikeita poliittisia päätöksiä. Pahimmillaan kyseessä voivat olla aluepoliittiset valinnat, mutta aluepoliittiseen riitelyyn ei pitäisi olla varaa.

Jos viestinnän koulutuspaikkojen leikkaamisesta syntyy yhteinen näkemys, pitäisi uskaltaa nähdä yli vaalipiirirajojen. Kysymys ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin siitä, mitä alalle hakeutuville nuorille halutaan antaa: antoisa ja sisältörikas ammatti, pätkätöiden helvetti vai työttömyyden kurjuus. (Julkaistu Helsingin Sanomissa 12.10.2007)