PÄÄTTÄJIEN ON KARSITTAVA
ALOITUSPAIKKOJA:
Media-ala tuhlaa koulutuksen kansallisia
voimavaroja
> Kuudesta
suurimmasta puolueesta SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat sitä mieltä, että
media-alan oppilaitoksissa on liikaa opiskelijoita. Tämä ilmenee puolueiden vastauksista
Journalisti-lehden kysymyksiin (Journalisti 09.02.2007).
Sen sijaan Keskusta ja Kokoomus eivät
ottaneet kantaa siihen, onko alan oppilaitoksissa liikaa aloituspaikkoja. Arviotaan
panttasi myös RKP.
Se on harmillista, koska aloituspaikkojen
vähennystarpeelle on olemassa selkeät perustelut. Epäilijät lukekoot vaikkapa
Tampereen yliopistolla tehdyn, huhtikuussa 2006 julkaistun selvityksen Viestintäkoulutuksen nousukäyrä.
Ympäripyöreisiin kannanottoihin
tyytyneet puolueet eivät ehkä ole uskaltaneet julkistaa omia konkreettisia
arvioitaan media-alan koulutustarpeesta. Voisihan kannatus aloituspaikkojen supistamiselle
ärsyttää äänestäjiä seuduilla, joilla media-alan oppilaitokset merkitsevät valtion
rahoittamaa taloudellista ja henkistä piristysruisketta. Kannatus aloituspaikkojen
nykyisen määrän säilyttämiselle taas näyttäisi paitsi pöljältä myös
vastuuttomalta.
Varjonyrkkeilyä harjoittaville
puolueille asiakokonaisuudessa on kannanottoa tiukkaava lisäulottuvuus: yksityisten ja
julkisten työnantajien varoitukset ja havainnot usean muun toimialan työvoimapulan
pahenemisesta. Se lisää painetta kohdentaa koulutuksen voimavaroja uudella tavalla.
Ennustettua työvoimapulaa voidaan torjua
vähentämällä media- ja eräiden muiden alojen liiallisia opiskelijamääriä ja
vastaavasti lisäämällä aloituspaikkoja aloilla, joilla todennäköisimmin kärsitään
seuraavan 5-10 vuoden aikana työvoimapulasta. Siihen kai työvoimapulasta näkyvästi
valittava Elinkeinoelämän keskusliittokin (EK) pyrkii. Koulutusmäärärahojen käyttö
järkevöityisi sekä yritysmaailman että kansantalouden näkökulmasta.
EK:hon kuuluva Viestinnän Keskusliitto
(VKL) myöntää, että media-alan opiskelijamäärä on liian suuri verrattuna nykyiseen
ja tulevaan työvoimatarpeeseen.
"Ulkoasun toteutukseen, graafiseen suunnitteluun ja
audiovisuaaliseen viestintään kouluttautuneille voi koulutusta vastaavan työn saaminen
olla vaikeaa ainakin perinteisissä viestintäalan yrityksissä. Suurimpana syynä tähän
ovat alan työllistämistarvetta merkittävästi suuremmat opiskelijoiden
sisäänottomäärät", VKL:n työehtopäällikkö Petteri Kauppinen totesi 13.02.2007
Viestintäalan ammattiliiton verkkosivustossa. - (Juhani Artto 27.02.2007)
Lue lisää:
|