HUOMIO VOITONJAKOON:
Palkkiosuosituksia polkenut Keskisuomalainen Oyj
teki 16 miljoonaa euroa voittoa
> Keskisuomalainen Oyj, jonka lehtiä ovat muun muassa Keskisuomalainen,
Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat ja Warkauden Lehti, teki viime vuonna 15,8 miljoonaa euroa
voittoa. Yhtymän toiminta oli erittäin kannattavaa.
Osa tästä voitosta syntyi
alihankkijoiden (freet, avustajat) työehtojen pitämisestä heikkoina. Yhtymän lehdet
käyttivät hyväkseen tilannetta, jossa työn puutteesta kärsivät freelancerit,
työkokemusta tarvitsevat opiskelijat sekä harrastuksenaan lehtiä avustavat
julkaisumaakuntien ihmiset olivat valmiita tarjoamaan niille juttujaan mitättömin
korvauksin.
Päivän työn ja hyvää ammattitaitoa
vaativasta jutusta yhtymän useimmat lehdet maksoivat vähemmän kuin parturi hankkii
aamupäivässä tai putkimies vielä lyhyemmässä ajassa. Vähin poikkeuksin ylimmät
taksat ylsivät tuskin puoleen Journalistiliiton palkkiosuosituksista.
Keskisuomalainen Oyj:n hallitus esittää
voiton käyttämistä niin, että omistajille maksetaan osinkoa 0,75 euroa osaketta kohti.
Jos ehdotus hyväksytään, omistajille tilitetään viime vuoden tuloksesta osinkoina yli
8 miljoonaa euroa.
Viime vuoden lopussa yhtymän suurimpia
omistajia olivat Kalevi Takalan kuolinpesä (4,96 prosenttia kaikista osakkeista), Pekka
Kangaskorpi (3,68), Kyösti Pekkala (2,75), Vesa-Pekka Kangaskorpi (1,94), Lauri Moisio
(1,65), Inkeri Kangaskorpi (1,65), Matti Jalkanen (1,55), Maija-Leena Kurikka (1,42) ja
Anna-Liisa Kautto (1,42).
Heidän ja yhtymän lehtien
alihankkijoiden taloudellisten etujen välillä näyttää olevan kärkevä ristiriita.
Tässä tapauksessa pääoman ja työn välinen ristiriita ei taida olla yhtään lievempi
kuin Karl Marxin 1800-luvulla tutkimissa äärimmäisissä riistosuhteissa.
Keskisuomalainen Oyj:n päättäjät
voivat lieventää ristiriitaa parantamalla freelancereiden ja muiden alihankkijoiden
palkkioita. Omistajille pelissä on heidän maineensa kohtuutta arvostavina kansalaisina,
freelancereille ja lehtien muille alihankkijoille toive työnteosta asiallisin työehdoin.
Kymmenen prosentin tinkiminen ehdotetusta
osingosta merkitsisi 800 000 euron säästymistä yhtymän käyttöön. Siitä
riittäisi 800 freelle ja muulle alihankkijalle 1 000 euron tilinpäätöspalkkio.
Keskisuomalainen Oyj:n omistajat,
yllättäkää!
- (Juhani Artto 02.03.2007)
> Lue lisää:
|